Koiria on kaiken muotoisia ja kokoisia, ja joskus ihminen tuntee tarvetta tai kerta kaikkiaan vain vetoa mahtavan kokoiseen karvaiseen ystävään. Sen voi kyllä ymmärtää: enemmän on enemmän. Iso koira antaa sinulle paitsi suuren ja turvallisen kehonsa myös valtavan sydämen.
Isot koirat ei ole mikään erityinen, selkeä koiraluokka, koska rodut on yleensä ryhmitelty FCI-ryhmiinsä, joiden sisällä on kooltaan vaihtelevia rotuja. Peukalosääntönä voi sanoa, että yli 25 kg painavia koiria pidetään suurina; esimerkiksi monet koiranruokavalmistajat suunnittelelevat suurille koirille tarkoitetut ruoat juuri yli 25-kiloisille.
Ennen ison koiran hankintaa on tärkeää tutustua mahdollisimman huolella harkitsemaasi rotuun, koska useimmat suuret rodut ovat energisiä työkoiria eivätkä sovellu pelkkään sylinlämmittäjän elämään. On myös tärkeää muistaa, että vaikka havittelemasi koira olisi supermainio seurakoirarotu, se tarvitsee silti kunnon peruskoulutuksen turvallisen kumppanuuden ja hyvän elämän varmistamiseksi. Sinun täytyy pystyä pitämään iso koirasi rauhallisena kaikissa tilanteissa. Muista myös pitää koiraa silmällä lasten ja muiden koirien lähellä, koska joskus käy niin, ettei riehakas iso karvamussukkasi muista omaa kokoaan, ja pienemmille voi käydä hullusti.
Monet kookkaista koiraroduistamme ovat energisiä ja vaativat liikuntaa sen mukaisesti. Kaikki suuret rodut eivät kuitenkaan ole vauhdikkaita työkoiria: jotkut voivat olla pohdiskelevampia persoonallisuuksia, joilla on sukujuuret esimerkiksi vartijoina. On tärkeää tietää tarpeeksi hankkimastaan rodusta, jotta osaa täyttää sen liikunnantarpeen. Onnellisen ja terveen koiraelämän varmistamiseksi henkinen virikkeistäminen on usein yhtä tärkeää ‒ ellei tärkeämpää ‒ kuin fyysinen!
Valitettavasti monet suurimmista koiraroduistamme kärsivät vaivoista, jotka johtuvat pääosin isosta koosta. Suurten koirien yleisiä vaivoja ovat lonkan ja kyynärpään dysplasia, niveltulehdukset, turvotus, tapaturmaiset vammat ja erilaiset syövät.
Suurilla koirilla on yleensä suuri ruokahalu, joten tarvitaan myös suuri määrä ruokaa. Jos elätte hyvin aktiivista elämää, kaverisi tarvitsee ravintoa, jossa on korkea energiapitoisuus. Näin varmistetaan, että koiran energiansaanti kattaa sen tarpeen. Jos suuri karvainen ystäväsi on aina nälkäinen ja tuntuu aivan kyltymättömälle ruokahalussaan, kokeile välillä ruokaa, jossa on alhaisempi energiapitoisuus (käytännössä vähemmän rasvaa), jolloin se voi saada suuremman ruokamäärän ilman pelkoa liiasta energiasta.
Airedalenterrieri
Bergamonpaimenkoira
Bouvier
Korthalsingriffoni
Barbet
Komondor
Labradoodle
Akita
Venäjänvinttikoira
Chow chow
Saluki
Englanninvinttikoira
Saksanpaimenkoira
Bokseri
Anatoliankoira
Tanskandoggi
Irlanninsusikoira
Leonberginkoira
Newfoundlandinkoira
Bernhardinkoira
Harkitsetko pikkuisen pennun ottamista, vai joko sinulla on koiraystävä? Kokosimme yhteen ja samaan paikkaan kaiken, mitä karvakuonosi tarvitsee! Liity helposti myös Mustin ja Mirrin Kaveriksi, eli kanta-asiakkaaksi. Vouh, mitä elämää.