Kissanpentu voi ja varmasti riehuukin myös päiväsaikaan, mutta kaikkein häiritsevintä omistajan kannalta hillitön hepulointi on yleensä öisin. Ipana saattaa juosta päättömästi pitkin asuntoa, naukua kovaan ääneen, hyppiä sängyssä, saalistaa varpaita, raapia ovia ja pitää mekkalaa esimerkiksi tavaroita tiputtelemalla. Näillä keinoillaan kissat ovatkin mestareita kouluttamaan omistajiaan esimerkiksi nousemaan ylös keskellä yötä täyttämään ruokakuppia.
Kissan yöllinen riehuminen on yleinen ilmiö, joka voi häiritä omistajien unta. Tämä käytös johtuu usein kissan luonnollisesta metsästysvietistä ja aktiivisuusrytmistä, joka saattaa olla aktiivisempi hämärän ja aamuyön tunteina.
Paras tapa kitkeä häiritsevä käytös on jättää se kokonaan huomiotta. Eli teeskennellä nukkuvaa, vaikka kuulisit tarkasti, kuinka toisessa huoneessa muotoillaan nojatuolia uuteen uskoon. Kaikki mihin kissa ei saa koskea, on vain yksinkertaisesti siirrettävä pois sen ulottuvilta, tai estettävä kissan pääsy kiellettyjen asioiden luo.
Pahin virhe on, että joinain öinä sortuu antamaan kissalle huomiota ajatellen, että yömekastaminen loppuu siihen, tai ettei yksi kerta silloin tällöin haittaa. Tämä vain vahvistaa käytöstä, sillä satunnainenkin palkinto ylläpitää opittua toimintaa. Palkinnon epävarmuus voi joissakin tapauksissa vahvistaa kissan käytöstä jopa aktiivisemmin kuin joka kerta saatu palkkio.
Mitä tehdä, kun kissa ei nuku yöllä? Klikkaa ja piipahda myös tällä sivulla.
Pentu kannattaa väsyttää jo illalla ennen nukkumaanmenoa leikittämällä sitä. Leikkihetkiä on tietysti oltava useampia päivässä, mutta iltaan on hyvä ajoittaa pitkä ja perusteellinen jahtausleikki, jossa kissa pääsee kunnolla purkamaan energiaa. Myös kissan ruokinnan voi suunnitella niin, että illan leikkituokion jälkeen pentu saa maistuvan, lihaisan aterian. Käy kurkkaamassa Mustin ja Mirrin laaja valikoima kissanpentujen leluja.
Saalistusleikin jälkeen voit myös tarjoilla kuivaruokaa aktivointileluista, jolloin kissa joutuu käyttämään päätään. Aivojumppa väsyttää usein pienokaisen jopa tehokkaammin kuin fyysinen liikuntasuoritus.
Kanta-asiakkaana saat käyttöösi kuukausittain vaihtuvat kantistarjoukset! Lisäksi kuitit ja suosikkiostokset pysyvät tallessa omilla sivuillasi!
Pentuarjen pyörteissä luotettavia vastauksia pitää löytää helposti ja nopeasti. Mustin ja Mirrin kissannpentuopas ohjaa sinua, uusi pennunomistaja ja vastaa yleisimpiin kysymyksiisi. Nyt kaikki tarvitsemasi tieto on tassujesi ulottuvilla!