Hyödynnämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita verkkosivustollamme, joilla
Kissaa kouluttaessa kannattaa muistaa, että kissat eivät ymmärrä meidän ihmisten sääntöjä, joten ne eivät myöskään tahallaan ole noudattamatta niitä. Pääsääntöisesti koulutus tapahtuu niin, että jokin kissan käytös tehdään sille kannattavammaksi kuin pöydille hyppely.
Jokainen määrittelee tietysti itse, kuinka paljon haluaa kissansa osallistuvan esimerkiksi ruoanlaittoon ja perheen yhteisille aterioille. Yhtä oikeaa sääntöä ei ole. Kissat pitävät kiipeilemisestä ja viihtyvät lattiatasoa korkeammalla, joten pöydillä olo on niille hyvin luontaista käyttäytymistä. Kissanomistajan kannattaa varautua ainakin siihen, että kissa todennäköisesti hiippaloi pöydillä ainakin silloin, kun kukaan ei ole näkemässä. Kaikki, minkä ei haluta joutuvan kissan kynsiin, kannattaa siis pitää pois pöydiltä.
Paras tapa taata ihmisille ruokarauha, on varata keittiöstä tai ruokailutilasta kissalle jokin oma paikka. Se voi olla esimerkiksi tuoli, tai jokin siirreltävä alusta, kuten vaikkapa värikäs muoviastian kansi. Mikäli kissalle ei ole osoitettu selkeää omaa, sallittua paikkaa, on sen varmasti vaikea ymmärtää, miksi sitä kielletään pois ruoan luota.
Oma paikka osoitetaan kissalle palkitsemalla sitä aina kyseisessä paikassa pysymisestä. Palkkion oikea-aikaisessa ajoituksessa voidaan käyttää apuna naksutinta. Aluksi palkkion, eli yleensä herkkujen, täytyy tulla tarpeeksi tiheästi, mutta vähitellen palkitsemisväliä voidaan pidentää. Kun kissa alkaa hakeutua itsenäisesti alustalle, voit liittää käytökseen vihjesanan, esimerkiksi: oma paikka.
Vaikka ajatus oman paikan kouluttamisesta kissalle tuntuu työläältä, on se tulevaisuuden kannalta hyvä sijoitus. Nokkelana eläimenä kissanpentu oppii nopeasti paikan, jossa se saa herkkuja ja hellittelyä. Kouluttamaton kissa taas tulee ilahduttamaan ruokapöytärallilla omistajaansa seuraavat 15 vuotta. Kissalle luontaisesta käyttäytymisestä rankaiseminen tai kieltäminen ei taas opeta, mitä sen tulisi pöydällä kiipeilyn sijaan tehdä. Lisäksi kieltäminen, säikyttely tai rankaisu vahingoittavat kissan luottamussuhdetta omistajaansa.
Pentuarjen pyörteissä luotettavia vastauksia pitää löytää helposti ja nopeasti. Mustin ja Mirrin kissannpentuopas ohjaa sinua, uusi pennunomistaja ja vastaa yleisimpiin kysymyksiisi. Nyt kaikki tarvitsemasi tieto on tassujesi ulottuvilla!