Jackrussellinterrieri on rohkea ja lujahermoinen pieni terrieri, joka sopii aktiiviselle ja liikunnalliselle ihmiselle. Rodulla on usein luontainen kiinnostus riistaa kohtaan ja voimakas tarve metsästyskäyttäytymiseen. Russeli tekee kaiken sata lasissa: jahtaa, kieppuu, leikkii, riehuu ja rakastaa.
Jackrussell on pesukestävä terrieri ja säpäkkä sähikäinen. Se soveltuu mainiosti metsästys- tai tallikaveriksi, säänkestävälle luonnossa liikkujalle sekä aktiiviselle koiraurheiluharrastajalle. Energinen, rohkea ja rämäpäinen karvapiraija tarvitsee rinnalleen johdonmukaisen, lehmänhermoisen ja itsensä hillitsevän ihmisen, jolla on kokemusta kouluttamisesta nykyaikaisin metodein. Jos kaksijalkainen kaveri ei omaa aiempaa terrieri-kokemusta, voi olla viisasta hakeutua pennun tenava-aikana koirakoulun tai koiraurheiluseuran suojiin.
Russeli sopii myös lapsiperheeseen, mutta sitä ei tule jättää valvomatta pienten lasten kanssa eikä sen ulkoilutus- ja koulutusvastuuta voi jättää juniorin harteille. Lelukoiramaisesta ulkokuoresta huolimatta rotu on kiihkeä metsästyskoira. Monet yksilöt ovat hyvin itsenäisiä eikä niitä voi pitää irti kuin aidatuilla alueilla. Erityisen vilkkaan ja nopeasti reagoivan yksilön huoltaja ei voi ajelehtia ajatuksissaan vaan lenkillä on oltava jalat maassa ja aistit avoinna.
Poikkitieteellisen, ei mihinkään perustuvan tutkimuksen mukaan jackrussellinterrierin omistaa sähikäisen sutinaan zen-mielellä suhtautuva ulkoilmaihminen tai tekemisen meiningistä nauttiva agilityn aktiiviharrastaja.
Rodun karvapeitteessä valkoisen värin tulee olla vallitseva ja turkissa on mustia ja/tai punaruskeita merkkejä, joiden sävy voi vaihdella vaaleasta tummaan. Karva on säänkestävä, vedenpitävä ja se on joko sileä, karhea (eli puolikarkea) tai karkea. Sileää turkkia hoidetaan kampaamalla ja harjaamalla kun taas karhea ja karkea turkki hoidetaan nyppimällä ”kypsä” karva pois. Nyppiminen vaatii hieman harjoittelua ja varsinkin viitseliäisyyttä. Monet karkeakarvaisten terrierirotujen omistajat helpottavatkin elämäänsä varaamalla pikku karvapepulle nypinnän Mustin ja Mirrin turkinhoitopalveluista.
Jackrussell on utelias, sitkeä, itsenäinen ja into-pinkeä terrieri. Sen kanssa hedelmällisin yhteistyö syntyy älyllä ja lempeydellä – ei koskaan voimalla tai pelotteilla. Russeli on nopea oppija, mutta sen kouluttaminen on kärsivällisyyttä vaativa prosessi, jonka keskiössä on toimivan yhteistyön rakentaminen sekä runsas häiriöissä harjoittelu. Rodun koirasosiaalisuus vaihtelee: osa elelee sopuisasti omassa laumassa, mutta ei välttämättä siedä vieraita koiria. Jackrussell voi tulla toimeen toisten eläinlajien, kuten kissojen kanssa, jos se on niihin koirantaimena sosiaalistettu. Kissoihin tottumaton terrieri taas pitää viiksekkäitä lähinnä pienriistana. Monilemmikkitalouksissa omistajan tulee pitää tarkasti huolta, ettei konflikteja synny ja kaikilla on turvallinen olo.
Vaikka russelit työskentelevät itsenäisellä otteella, ne eivät ole tarhakoiria vaan kaipaavat ihmisen seuraa ja sylkkyaikaa. Rotu on energinen ja tarvitsee liikunnan lisäksi virkettä ja aktivointia päivittäin. Lajityypillisen tekemisen puute näkyy helposti häiriökäytöksinä: turhautuminen voi ilmetä remmirähjäyksenä, kodin irtaimiston uudelleenmuotoiluna, maanisena pallonpyörittelynä tai polkupyöräilijöiden jahtaamisena. Aktiivisen perusarjen vastapainona pari sohvaperunapäivää viikossa tekee terrierillekin hyvää ja rauhoittaa koiran kehoa sekä hermostoa.
Jackrussellinterrieriä pidetään melko terveenä rotuna. Rotu kuuluu ns. PEVISA-ohjelmaan, eli perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan. Jalostukseen käytettäville koirille on tehtävä virallinen polvi- ja silmätarkastus. Ennen jackrussellinterrierin hankkimista suosittelemme lämpimästi tutustumaan rotukohtaiseen jalostuksen tavoiteohjelmaan (JTO), josta löytyy kattavasti tärkeää tietoa rodun terveystilanteesta.
Kysymys: Mitä minun tulee ottaa huomioon ennen jackrussellinterrierin pennun hankkimista?
Vastaus: Rotu on suosittu ja ikiomaa terrierintaimea voi joutua odottamaan pitkäänkin. On tärkeää harkita tarkoin, sopiiko rotu varmasti luonteellesi ja elämäntyyliisi. Tutustu ajatuksen kanssa rodun taustoihin. Terrieri on tenavasta asti tulinen! Pohdi rehellisesti, oletko valmis käyttämään vapaa-aikasi tassutoverin kanssa touhottamiseen ja oletko luonteeltasi kärsivällinen ja sinnikäs.
Sopisiko joku toinen rotu sinulle paremmin? Tutustu tähän sivuun.
Ennen kuin teet lopullista päätöstä rodun valinnan suhteen, on suositeltavaa tutustua rohkeasti rodun kasvattajiin ja heidän kasvatteihinsa. Näin laajennat näkemystäsi ja kuulet kokemuksia arkielämästä jackrussellinterrierin kanssa. Käy juttelemassa myös rodun harrastajien kanssa näyttelykehän ja agility-kentän laidalla. Pysäytä rohkeasti kadulla vastaantulevat terrieristit ja kysele myös ”tavallisten” omistajien kokemuksia rodusta. Kaikkien rotujen sisällä on valtavasti eroja koirayksilöiden välillä, eikä jackrussellinterrieri tee poikkeusta.
Jos päädyt huolellisen selvitystyön tuloksena jackrussellin omistajaksi, olet tehnyt oivan valinnan. Huomioithan, että pikkupiraijan ensimmäinen elinvuosi on monella tavalla ratkaiseva. Muistathan sosiaalistaa pentuasi runsaasti ennen 12 viikon ikää. Koiranpentuoppaan ja ohjeet löydät täältä.
Eläinkouluttajan täsmävinkit jackrussellin pennun omistajalle:
Luoksetulo: Kiinnitä pennun kanssa aivan erityistä huomiota luoksetulon kouluttamiseen. Itsenäinen, rohkea rämäpää ottaa heipat hyvin helposti ja siksi toimiva luoksetulo on koiran paras henkivakuutus. Lue treeniohjeet ja katso video täältä.
Luopuminen: Harjoittele joka päivä luopumista eli ”jätä”- harjoitusta. Siitä on paljon hyötyä myöhemmin, kun villin viikarin metsästäjänvaistot ottavat vallan. Lue ohjeet ja katso video täältä.
Yhteistyö: Terrierit ovat itsenäisesti työskenteleviä metsästyskoiria, joten niille on opetettava pienestä pitäen, että ihmisen kanssa työskentely on Wau ja Jees! Useimmat karvapiraijat rakastavat ns. ”taisteluleikkejä”, joissa koira saa retuuttaa lempileluaan omistajan ”taistellessa” siitä. Muista, että koira saa voittaa! Yllättäen alkavat iloiset taisteluleikit omistajan kanssa luovat erinomaisen pohjan yhteistyölle ja hyvälle kontaktille. Katso video ja lue lisää siitä, miten leikki lähentää!
Varo virhettä: Koska russeli on kiihkeä rotu, sen kanssa on syytä säännöstellä kiihdyttäviä jahtausleikkejä, kuten jatkuvaa pallon heittoa. Kierroksia nostavat leikit voi jättää erityisiin koulutushetkiin. Arjessa pääpaino on hyvä olla koirantaimen älynystyröitä kutkuttavissa leikeissä.
P.S. Huomioithan, että jokaisen koirarodun sisällä on suurta vaihtelua yksilöiden persoonallisuudessa ja terveydessä.
Harkitsetko pikkuisen pennun ottamista, vai joko sinulla on koiraystävä? Kokosimme yhteen ja samaan paikkaan kaiken, mitä karvakuonosi tarvitsee! Liity helposti myös Mustin ja Mirrin Kaveriksi, eli kanta-asiakkaaksi. Vouh, mitä elämää.