Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

Suuri lemmikkitutkimus 2023 - lähikuvia suomalaisista lemmikinomistajina

Minkälainen suhde meillä suomalaisilla on lemmikkeihinne? Mitä me tunnemme, millaisia ova suurimmat huolemme? Mitä me teemme yhdessä? Lue vastauksia tästä artikkelista.

Mustin ja Mirrin suuri lemmikkitutkimus 2023 väläyttää lähikuvia meistä suomalaisista ja suhteestamme lemmikkeihimme. Valokuvaaja, kuvajournalisti Meeri Koutaniemi tulkitsi kuviksi tutkimuksen tuloksia.

Tällaisia me olemme -valokuvanäyttely on katsottavissa virtuaaligalleriassa

Tutkimus tehtiin maaliskuussa 2023, sen toteutti Kantar ja vastaajia oli 1000.

Lemmikin tarpeista ei tingitä

Vaikka suomalaisten kotien talous kiristyi vuoden aikana ennen näkemättömällä tavalla, lemmikin hoidosta ei tingitä. Vain 5 % arvioi käyttävänsä seuraavan vuoden aikana vähemmän rahaa lemmikkiinsä, ja heistäkin suurin osa siksi, että tärkeät perushankinnat karvakaverille on jo edellisvuonna tehty.

Lemmikin tarpeista ei tingitä

Kouluttaminen on yhteinen harrastus, joka vahvistaa myös keskinäistä suhdetta

Koiranomistajista - joita oli 570 vastaajista - 67 % kouluttaa koiralleen jotain: yleisimmin arkitottelevaisuutta, jota treenaa 65 % niistä jotka vastasivat kouluttavansa. Toisaalta 30 % meistä ei kouluta koiraansa lainkaan ‒ tai ei ehkä ainakaan miellä yhteiselämän harjoittelua kouluttamiseksi.

Kaksi kolmesta kouluttaa koiraansa

Lemmikki on suomalaiselle huipputärkeä tunteiden synnyttäjä ja hyvän olon tuoja

Oma lemmikki saa 69 % meistä tuntemaan onnellisuutta ja 62 % suorastaan rakkautta. Jopa 54 % kokee lemmikin lisäävän hyvinvointiaan. 22 % karvaisista ystävistä vähentää ihmisensä levottomuutta ja meistä 51 % tuntee lemmikin ansiosta vähemmän yksinäisyyttä.

Lemmikit saavat tuntemaan

Lemmikki on tärkeä juttukaveri, jonka kanssa on yleensä helppo olla samaa mieltä asioista

Tiesitkö, että 90 % omistajista juttelee lemmikkinsä kanssa. 20 % pohtii nelijalkaisen ystävänsä kanssa rakkautta ja ihmissuhteita. 13 % kertoo karvaiselle ystävälleen jopa vitsejä, ja 11 % jakaa ajatuksiansa kodin sisustuksesta. Vain 6 % omistajista keskustelee lemmikin kanssa politiikasta.

Eläimille ja niiden kanssa on kiva jutella

Suurin huoli on sairastuminen

Lemmikinomistajien ylivoimaisesti suurin huoli on ystävän sairastuminen pysyvästi. Ei ihme, että esimerkiksi jalostuksen terveysvaikutuksiin on alettu suhtautua ensitäkin suuremmalla vakavuudella.

Suurin huoli on sairaus

Synttäreitä juhlistetaan, tietenkin!

Nakkikakku on suomalaisen lemmikkikodin perinneherkku! Synttärisankareiden kuvia jaetaan ahkerasti sosiaalisessa mediassa ja jopa sanomalehdissä. Lemmikin syntymäpäivää juhlitaan 64 %:ssa kodeista joka vuosi tai ainakin toisinaan.

Paljon onnea karvatassu!

Rakas puheenaihe, joka yhdistää työpaikallakin

Yhdistävä tekijä, tärkeä sisältö elämässä: lemmikeistä jutellaan paljon myös työpaikalla. 44 % puhuu lemmikistään kollegoidensa kanssa vähintään joka viikko ja 11 % päivittäin. Vain 11 % malttaa olla jakamatta parhaat lemmikkijutut työkavereiden kanssa.

Lemmikit yhdistävät
Kysy meiltä!